6. maaliskuuta 2018

Arvioinnin äärellä Etelä-Savossa

Helmikuun lopulla 21.2. kolmen kunnan, Joroisten, Sulkavan ja Leppävirran, lukio-opettajia kokoontui arvioinnin äärelle. Työskentelyä veti Najat Ouakrim-Soivio. Opettajien yleistuntumana oli, että tapaaminen antoi henkistä vahvistusta ja tarpeellista selkiytystäkin arviointiasioista. Se, mitä ollaan tehty jo vuosia, on ollut toimivaa ja hyvää.

Yksi huolen aihe lukuisilla lukio-opettajilla, muuallakin kuin Savossa, on se, mitä käytännössä tarkoittaa jatkuva arviointi. "Tässä on syytä erottaa toististaan arviointi ja arvostelu", korosti Najat Ouakrim-Soivio.

Oppimisen aikainen formatiivinen arviointi voi tarkoittaa keskustelua opiskelijoiden kanssa, tehtävien äärellä annettua palautetta, ryhmäkeskustelua, opiskelijoiden keskinäistä palautteen antamista toisilleen tai opiskelijan omaa arviointia. Formatiivinen arviointi kohdistuu opiskeluun ja auttaa eteenpäin opiskelussa kohti tavoitteita. Nyt on lukioissa ehkä turhaankin stressattu jatkuvan arvioinnin toteuttamisessa. Hyvä rytmi ja jatkuvuus syntyy suunnittelemalla etukäteen oppimisprosessin varrelle arviointiin liittyvä toiminta. "Suunnittelu ei loppujen lopuksi vaadi puolta tuntia pidempää aikaa", muistutti Najat Ouakrim-Soivio.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti